Tervetuloa sivuillemme!

Vielä saadaan tovi odotella omenapuiden puhkeamista kukkaan Helinin torpan pihalla.

Maaliskuun 30 p:nä 1959 perustettu Pyhärannan Kotiseutuyhdistys sai Länsi-Suomen yhteishyvän mitalin 1971.

Tässä eräitä perusteita mitalin saamiseen:
”Pyhärannan Kotiseutuyhdistys on tullut tunnetuksi virkeästä ja tuloksellisesta toiminnasta omassa pitäjässä, sekä laajalti sen ulkopuolellakin. Kotiseudun menneisyyden tutkiminen, sen muinaisten arvojen vaaliminen, sekä entisten tapojen ja tottumuksien muistiin merkitseminen ovat kallisarvoisia asioita, joille Pyhärannan Kotiseutuyhdistys on asettanut toimintansa tavoitteet. Se on vienyt kotiseutuaatetta palavalla innolla eteenpäin ja sen tällä saralla saavuttamat tulokset ovat korvaamattoman kalliita, sekä nykyiselle, että tuleville sukupolville”.

Nämä samat tavoitteet ovat Kotiseutuyhdistyksellä edelleen. Se on hankkinut Helinin Torpan Polttilasta ja perustanut sinne kotiseutumuseon, jossa  on satoja entisajan työkaluja ja muita esineitä.

Hiljattain on valmistunut myös näyttelyhalli, jossa on nähtävänä vanhoja hevosvetoisia koneita ja laitteitta.

Kesäisin Helinillä on tapahtumia, jossa esitellään vanhoja työtapoja. Myös tulevasta kesästä on luvassa hyvinkin mielenkiintoinen.

Yhdistys on entisöinyt kaksi tuulimyllyä, Kaukan kontmyllyn ja Rohdaisten mamsellimyllyn, kertomaan nykyiselle ja tuleville sukupolville menneiden sukupolvien elämästä.

Tulevan kesän tapahtumista, retkistä, työnäytöksistä ym. ilmoitetaan Pyhärannan kunnan tiedotuslehdessä Uutis-Ankkurissa sekä yhdistyksen kotisivuilla, jossa on paljon muutakin yhdistyksen toiminnasta.

Kotiseutuyhdistyksen hallitus vuodelle 2024: puheenjohtaja Iivo Junkola, jäsenet Seppo Punna, Riitta Impilä, Mirja Kauppila-Laine, Jarmo Valpio, Vesa Laine, Jarmo Kaunismäki, Jukka Alhoranta ja Soile Kujala, varajäsenet Asko Mäki-Tanila ja Teemu Hyytiä sekä hallituksessa tarkkailijajäsenenä Sinikka Pirttinokka.

Toivomme, että mahdollisimman moni pyhärantalainen voisi liittyä yhdistyksen jäseneksi. Jäseneksi liittyminen antaa sen tunteen, että henkilö arvostaa kotiseutuyhdistyksen toimintaa.

Tervetuloa Pyhärannan Kotiseutuyhdistyksen jäseneksi!

Yhdistyksen jäsenmaksu on 10 euroa/henkilö.
Maksun saaja: Pyhärannan Kotiseutuyhdistys
Pankkiyhteys: SP FI50 4358 1040 0028 99
Tiedot: Nimi, osoite ja puhelinnumero
Viesti: Jäsenmaksu 2024

 

 

Pyhärannan kotiseutuyhdistys ry

Puheenjohtaja
Iivo Junkola
puh. 050 526 8079

Varapuheenjohtaja
Seppo Punna
puh. 0400 565039

Sihteeri
Mirja Kauppila-Laine
puh. 040 834 7137

Museoisäntä
Jukka Alhoranta
puh. 0500 723 939

sähköpostiosoite: pyharannan.kotiseutuyhdistys

@gmail.com